torstai 7. elokuuta 2014

BH- leiri

Viime viikonloppu vierähti Ellin kanssa hikisessä Haukkulaaksossa BH- leirillä ja antoisa leiri olikin. Lauantaina käytiin läpi bh- kokeen säännöt. Ensimmäisessä yksilötreenissä Ellin kanssa seuraamista ja jääviä. Toisessa parittain tehdyssä treenissä henkilöryhmää ja paikalla oloa. Ruoan jälkeen vielä kaupunkiosuutta. Hyvin jaksettiin vaikka kuumaa olikin. Onneksi Haukkulaaksossa pääsee uimaan :)

Sunnuntaina aamulla aloitettiin kaavion kävelyllä ilman koiria ja pieleenhän se meni... Hitaat ja nopeat meni väärinpäin ;) Ellin kanssa paritreenissä paikalla oloa ja tempon muutoksia seuraamisessa, kun tajusin, että ollaan tehty juoksemista, mutta ei hidasta. Lisäksi vielä henkilöryhmää. Iltapäivällä olikin sitten mölli bh ja meidän kurssilaisten yllätykseksi sen arvosteli ihan virallinen pk- tuomari ja otettiin ihan siruntarkastukset, numerolaput ja kaikki. Saatiin arvonnassa numero kaksi ja aloitettiin paikalla olosta. Matka oli lyhyempi ja kävin välillä (2 kertaa) palkkaamassa. Ihan lopussa nousi istumaan, kun parin yksilöliikkeet kesti ja kesti... Jos olisin ollut viisas olisin hakenut pois jo aiemmin...
Sitten yksilöliikkeisiin. Hihnaseuraamisessa pientä säätöä hihnan kanssa ihmisellä. Pitäis ehkä joskus käyttää hihnaa... Ilman hihnaa seuraaminen parempaa, mutta loppua kohti alkoi hiipua. Ei olla tehty kovin paljon näin pitkiä seuraamisia vielä ja se kyllä näkyi. Ei tosin niin pahasti kuin ajattelin. Seuraamisten välillä palkka ja sitten jääviin, jotka meni tosi hyvin. Istui topakkana, meni hyvin maahan ja tuli lujaa luokse. Arvioinnit oli hyvästä erinomaiseen ja oltaisiin tuolla suorituksella kuulemma läpäisty bh- koe.

Kai sitä pitäisi alkaa edes ajatella...

Kuvassa kurssilaiset ja kouluttajat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti