lauantai 22. maaliskuuta 2014

Viikon puuhastelut :)

Sunnuntaina käytiin treenailemassa hakua. Sattui aika kamala keli tuuli aika kovaa ja satoi lunta. No mukavasti toimi molemmat tytöt. Ellille pistoja. Toisella puolella, josta paremmat tuuli avut maalimiehet oli noin viidessäkymmenessä metrissä ja toisella puolella hieman lähempänä. Yksi tälläinen muistuttelu treeni vielä ja sitten pitää kehitellä vähän jotain haastetta. Ilmaisua ollaan treenettu edelleen erikseen ja sen etenemiseen on selkeä suunnitelma. Tällä hetkellä haukkuu 2-5 haukkua ja pysyy korrektisti käsivarren mitan päässä. Ajattelin ensin, että haluan sen haukkuvan maassa, mutta sitten päätin ettei asennolla ole väliä, koska raunioilla maassa haukkumispaikan löytäminen ei aina ole helppoa. Tara teki tutusti takuu varmaa työtä. Pitäisi sille tehdä muutama sellainen pitkäkestoisempi harjoitus ennen taidontarkastus koetta. No katsotaan niitä sitten kun lumet lähtee.


Ja sitä lumien lähtemistä voidaan katsoa sitten joskus tulevaisuudessa sillä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ja keskiviikkona satoi sitten uutta lunta ihan urakalla. Juuri kun kentät ja lenkkipolut alkoi sulaa ja kuivaa :(

Tiistaina käytiin vielä Leenan kanssa jäällä lenkillä ja huh nyt en enää mene! Törmättiin sellaiseen railoon, että en ole ennen nähnyt. Loppu matkasta pakkasen kiristyessä jää alkoi vielä pitää melkoista pauketta, juu ei ollut kovin rentouttavaa...

Tokoa treenailtiin muutamana päivänä. Taralle koemaista treeniä ja yllättävän hyvin toimi. Ellille edelleen vahvistelin perusasioita.

Tänään oltiin koko päivä tallilla ja metsässä kaatamassa puita. Ei paljon moottorisaha ja kaatuvat puut aiheuttaneet kenellekään pään vaivaa. Ihmisen käsille niiden kantaminen/ raahaaminen voi huomiseksi aiheuttaa jonkinlaista ongelmaa... Mutta huomenna meillä onkin jotain muuta ohjelmaa, niin ei ehdi käsien valituksiin keskittyä!


Elli, Liia ja heikot harrastukset edellis viikolta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti